Mä oon tehny tänään havaintoja:

• kevätkengät ja ballerinat on täällä!
• kevät vaatteet ja niiden mukana värit!
• viimeset villavaatteet pestiin tänään.
• harmaa taivas ei oo kiva
• läksytön viikko on huippu!
• kymmeneen asti kestävät kuoroharkat vaatii sisukkuutta. Ei vain silloin harjotuksissa vaan nimenomaan seuraavana aamuna klo7...
• tyhjä jääkaappi ei oo kiva; pitää jaksaa oottaa huomiseen ja mennä Konstanziin ruokakauppaan...Äiti säästää...ja haluu valkoset pienkoneet keittiöön.
• viikonloppuna on viimeset mahikset päästä tänä talvena rinteeseen.Must  juttu!
• serkut tulee jo kahen viikon päästä. Cant wait!
• sisälläni on hinku tehä taas uus blogi. Sanon sille EI!
• kukaan ei taida jaksaa kommentoida. Onkohan kaikki lukijat hukkunu lumeen vai häikäistynyt auringon säteistä?

Elämä vaan on tuntunu helpolta; koulussa on riittänyt, että on paikalla.

Muksavaa; ei ressiä :)

ps.Jos ei oo aikaa eikä kiinnosta kommentoida, niin painakaa TYKKÄÄN! (jos siltä tuntuu:))- se ei vaadi mitään tunnuksia eikä kirjautumista. Helppoa :)) 

Mun päivä alkoi auringon paisteella. Se kurkisti verhon välistä ja toivotti hyvät huomenet.

Aurinko yritti piristää aamunavausta, joka puhutteli. 

70:tä oppilasta istuu hiiren hiljaa. Ei ääntäkään. 

Me kuvitellaan minkälaista Japanissa on, mikä tilanne siellä on. 

Monella voi olla kavereita, perheenjäseniä, sukulaisia siellä.

Maailman tapahtumat vaikuttaa syvemmin, koska ne vaikuttaa syvästi johonkuhun meihin. Lähdemme takaisin luokkiin pitäen mielessä ja ehkäpä rukouksissa koko maailman. 

Nousee ajatus; minä haluan auttaa.

Päivän kuluessa syön eväitä ja hedelmäsalaattia. 

Juoksen mailin ennätysajassa; jalka nousee helposti auringon paistaessa ja lämmittäessä. Lämpömittari kertoo: 17°C. 

En palele, en. 

Frisbiikin liitää komeasti ja koulun jälkeen jaksan vielä juorulenkin tehdä ystävän kanssa. Näen silmujen aukeamisen:vihreetä, vihreetä.

KEVÄT! 

Ne on auennut tämän päivän aikana hiirenkorville. 

Pian isommiksi ja isommiksi. 

KESÄksi!

Läksyt on valmiina. 

Kaikki on valmiina.

Rentoudun ja nautin vapaahetkestä. 

Huomenna taas juostaan koulusta kuoroihin ja kuoroista nukkumaan. Pikaisesti. Nopeasti.

Kamera huutaa kuvaajaa. ja kuvaajalla pakko mielle kuvata- mutta kuvausaiheet lopussa.

siispä ilta on luvattu kameralle.

onnesk kävin lenkillä;muuten makaisin puolikuolleenaväsyneenä sängyssä.

siispä kuvaamaan ja uutta viikko odottamaan.

ELÄMÄ HYMYILEE :))

ja ihmiset on vaihtanut lennossa rinteestä pyörien päälle. Se on kevät!

Fasching Spaß!    

           

Täällä on laskiaiskarnevaali menossa parhaimmillaan! Meteli oli mahotonta ku yritettiin kaupungin kaduilla päästä liikkumaan ihmismassassa. Muutenkin juhla on jotain muuta kuin pulkkamäkeä ja laskiaispullaa kera kermavaahdon. Kevään tuloa ja kyseistä juhlaa vietetään metelöiden ja soittamalla musiikkia, guggenmusiikkia lyömä- ja vaskisoittimilla. Tarkoituksena on soittaa mahollisimman väärin ja mahollisimman kovaa, ainaki mun käsityksen mukaan :)

Aamulla lähdettiin vieraitten kanssa kävelylle kattelemaan kevään tuloa ja päädyttiin lopulta keskelle karnevaaliremua:

Fasnacht; laskiainen on myös kevään tulon juhla ja karnevaali.

Luonto on todella herännyt eloon viime viikolla...

Kohta tämäkin puu on täynnä vihreää!

Pikkusiskoa huolestuttaa voimmeko löytää valkovuokkoja enää äitienpäivänä..

Muut on viemässä vieraita lentokentälle ja huomenna alkaa taas arki. Enkun ja tieteen esitelmät pitäis huomenna saada tehtyä...

Viikon päästä sunnuntaina on pitkästä aikaa esiintyminen, 

jumalanpalvelus, kuoron kanssa. Kivaa :)

Ja seuraavat sukuloijat tulevatkin sitte jo 2,5 viikon päästä;

ootteko pakannu jo? ;)

Mikä siinä on, että koulussa väsyttää törkeesti ja heti ku kirjat ja muut kamat on saanu laukkuun, ni jalka on niin kevyt, että voi vain pomppia, liidellä kuudet portaat alas. Portaiden jälkeen mulla on vastassa kirkas, silmiä häikäisevä auringon paiste. Ja se lämpö: takki auki aamut illat, eikä palele. Aah!

Ja yöt kun heräät kurkku hellänä ja silmät kutiavina. Ja aamut kun yrität muistaa lääkkeen  ja pyyhit aamupalan lomassa vuotavaa nenää. Etkä tervehdi perheenjäseniä hyvällä huomenella, vaan viidellä aivastuksella. Ah tätä!

Tästä mä tykkään, tähän hetkeen mä haluisin jäädä. Olla murehtimatta mitä seuraavaksi, vain miettiä ja fiilistellä tätä ihanaa, hyvää hetkeä. Olla miettimättä, miten monet itkut on vielä edessä ja surra niitä jo etukäteen. Tää vaatii opettelua.

Ja se tunne: ei läksyä paljon viikonlopun yli ja ne muutamatkin kerkee tekemään jossain käänteessä. Sitten ku on ensin pidetty hauskaa tädin ja miehen ja muiden kanssa.

Niinkuin tehtiin eilen: käveltiin Zurichin aurinkoisia katuja, juteltiin ja naurettiin. Sitä ennen autossa hervottomissa ruuhkissa, iPodi korvilla. Ja hihiteltiin äidille ja lokille joka kakkas mammani päälle. Mokoma! Jossain välissä puhetta harmaista hiuksista ja Miitta-tädin tarpeellisuudesta. Ja tietysti teetä ja kahvia Starbucks cafesta, nam! Ja sitten kotia kohti autolla huristellen kera kivojen ihmisten.

Mä ootan lauantaita ja yritän olla reipas tänää ja saada technologian HTML-tagit ymmärrettäviksi ja mietin oliko Frankenstein hyvä vai paha tiedemies kera monsterin.

Randy Puasch on kolmen lapsen isä ja aviomies, joka työskenteli unelma-ammatissaan. Tai siis oli. Eräänä päivänä hän sai tietää, että hänellä oli elinaikaa maksimissaan kuusi kuukautta sairauden takia. Voitte kuvitella miten ihminen tai sinä itse toimisit tälläisen viestin kuullessasi.

Randy oli erilainen: hän ei käyttänyt aikaansa miettiäkseen miksi juuri hän oli sairastunut. Hän päätti elää elämänsä täysillä piten mielessä sen, miten hän pystyisi viettämään mahdollisimman paljon yhteistä, hyvää aikaa yhdessä perheensä kanssa ja miten hän voisi jättää mahdollisimman paljon muistoja itsestään lapsilleen.

Kuitenkin hän halusi uhrata vähäistä aikaansa eräälle luennolle: yhdysvaltalainen yliopisto pyysi häntä pitemään luennon viimeinen luento- luentosarjaan. Sarjan tarkoituksena oli, että professorit pitäisivät luennon kuin se olisi heidän viimeisensä aiheista mikä oli luennoitsijalle tärkeintä hänen elämässään ja mitä hän haluaisi kertoa kuulijoille ennen kuolemaansa. Randyn ei kuitenkaan tarvinnut kuvitella tämän olevan hänen viimeinen luentonsa; se oli todella hänen viimeisensä.

Randy ei puhunut muiden luennoitsijoiden tavoin kuolemasta; hän puhui elämästä ja ennen kaikkea haaveista, lapsuudenhaaveista. Hän kertoo mitkä olivat hänen haaveitaan ja kuinka hän saavutti ne. Hän kertoi, kuinka tärkeää on, että vanhemmat tukevat lapsen haaveita. Randyn vanhemmat olivat tehneet niin ja Randy koki sen todella tärkeäksi.

Randy Pauschin puhe on tullut netin välityksellä maailman kuuluksi ja luennon pohjalta Randy kirjoitti kirjan tuttavansa avustuksella. Luin kirjan lauantain aikana, lastenhoitokeikkojen välissä, parissa tunnissa. En tyytynyt vain lukemaan: kirjoitin tärkeät, elämän evääksi tarkoitetut opetukset ylös. Niitä kertyi kahden A4:sen verran. Kirjailijalla oli paljon sanottavaa, jotka hän osasi kertoa sujuvasti liittäen erilaiset tapahtumat ja opetukset yhteen.

Suosittelen lukemaan kirjan. Se on helppolukuinen ja eteenpäin menevä. Ja sitäpaitsi sinulla voi minunlaillani mieltä kutkuttaa seuraavat ajatukset, jotka kopioin ylös kirjasta:

etsi kaikkien ihmisten parhaita puolia.

totuus tekee vapaaksi.

kaikki on mahdollista.

olennaista ei ole se, kuinka kovaa ihminen lyö itse lyö. tärkeämpää on se, miten hän lujan lyönnin saatuaan jaksaa vielä jatkaa taistelua.

kokemus on sitä mitä kertyy, kun ei saa sitä, mitä haluaa.

anna itsellesi lupa unelmoida.

älä valita, vaan tee lujemmin töitä.

asia on niinkuin se on. sitä ei voi muuttaa. on siis päätettävä, miten siihen pitää reagoida.

emme voi vaikuttaa siihen, millaiset kortit saamme, mutta siihen kyllä, miten me pelaamme ne.

perustukset on tehtävä kunnolla, koska muuten niiden päälle rakennetut hienoudet eivät toimi.

itseluottamusta ei voi antaa; se täytyy rakentaa itse.

seinämä nousee eteen aina jostain syystä. sen tehtävä ei ole sulkea tietä. se antaa mahdollisuuden näyttää, miten paljon ihminen jotakin asiaa haluaa.

Muistakaamme haaveilla ja toteuttaa niitä. 
Muistakaamme ruokkia lastemme unelmia.

ps.kiitos Taru-tädille Viimeinen luento-kirjan lainasta sekä Tarja-johtajalle Avoimesta kirjasta, jonne kirjan tärkeimmät pointit päätyivät muistiin.

Tulin kertomaan, että mulle kuuluu hyvää. Omassa sängyssä nukkuminen on ihanaa. Ja järjestyksen pito --se on jotain mulle just tätä. Ja varsinki kun pääsin monen viikon jälkeen sekasotkun jälkeen: vaatekaapin virkaa toimitti olohuoneen nojatuoli ja matkalaukussa oli sekasin niin kamerajohdot kuin korut ja passit. 

Nyt kaikki on löytänyt kaappeihinsa ja oma, uusivanha kannettavakin on saanut oman paikan työpydän laatikosta. Ja joka johdolle on oltava oma, ruma, muovinen lokeronsa. 

Kevät on tullut ja allergialääkkeet löysi kaapista jo suuhun. Onneksi otin aamulla, ois tullu muute hankala päivä...

Nyt mulla pyörii kauheella kolinalla ja tärinällä untuvatakki kuivausrummussa.  Naapurista löyty muutama tennispallo ja luukku pysyy kiinni maalarinteipillä. Koneessa on surkea lukko, tai siis oli, ja ei toimi muuten kuin nojaamalla koko painolla sitä vasten tai lukitsemalla teipillä. Toinen talvitakki on jo pesty ja laskettelutakkikin pääsee pesuun heti kun kausi loppuu.

Mulla tuli helpottunut ja onnellinen olo eilen. Lähes kaikki projektit mitä voi tehdä on valmiina ja vaa muutama, helppo läksy tuli viikonlopuksi. Toivottavasti tää jatkuis tälläsenä...

Toine juttu, mistä oon ilonen on aurinko. Aamulla herään ja avaan verhot, näen auringon iloiet säteet. Siis ei pimeitä aamuja, ainakaan vähään aikaan. Hirvittää jo ajatuskin pimeistä ja kylmistä aamuista suomessa.YÖK!

Harmittaa, kun en auringon paisteella kerkeä ulos koulupäivän aikana...

Viikonlopuksi on lastenvahtimista la-aamuna ja -iltana. Sunnuntaina olis tarkotus mennä laskettelemaan, ehkä vikan kerran tänä talvena. Ja tietysti luvassa on nukkumista...:))

Sohvannurkassa oottaa hyvä kirja kynän ja paperin kanssa. Kerron lisää, kun oon saanut kirjan luettua. 

Aurinkoista viikonloppua

Ps. Kattokaa tää: 

I <3 mummot